Periksiantamattomuudella Yyterin kokista Seurahuoneen keittiöpäälliköksi
Nuori mies kiertää maata ja vähän Pohjanlahteakin ja hankkii kokemusta
Olen itse näin jälkikäteen miettinyt tätä kirjoa ja monimuotoisuutta elämässäni. Moni asia elämässäni on vain tullut vastaan ns. ex tempore, ja olen antanut itseni kulkea sen mukana. Varmasti voisi sanoa, että se on ollut oman itseni etsimistä ja hakemista. Luulisin sen olevan lähtöisin osaksi siitä, että jouduin elämään lapsuuteni perheessä, jossa alkoholi oli suuri vaikuttava tekijä ja jonka takia myös menetin isäni ollessani 17-vuotias. Siitä alkoi minun matkani tähän päivään täällä Iisvedellä elellessäni.
Vasemmalla Jarmo 2-vuotiaana. Oikealla Jarmo ja Tarja-sisko Unto-papan sylissä.
62 vuoteen mahtuu todella paljon muistoja. Nuorena miehenä olin kovastikin urheilullinen ja pelasinkin aktiivisesti jalkapalloa ja jääkiekkoa. Harrastin kehonrakennustakin kilpailumielessä. Olen nykyään kova penkkiurheilija ja seuraan kaikkea urheilua laaja-alaisesti.
Muistan opintojeni alkuajoilta kokin uraa Orimattilan ammattikoulussa aloitellessani, kun opettajani ihmetteli, voisiko minusta koskaan tulla kokkia eli alku ei näyttänyt lupaavalta alkuunkaan. Olen luonteeltani kuitenkin periksiantamaton. Nyt mennyttä ajatellessani, niin juuri tämä ominaisuus on pitänyt minua pystyssä ja rohkaissut minua jatkamaan eteenpäin kaikissa elämäntilanteissani sekä hyvässä että pahassa.
Vasemmalla rippikuva. Oikealla ylhäällä Jarmo, sisko ja ensimmäinen tyttöystävä. Oikealla alhaalla Jarmo ja sisko Tarja.
Aloitin työurani ns. vihreänä kokkina Rantasipi Yyterissä, jossa sainkin todella hyvän pohjan uralleni. Sain samalla harjoitella surffaamista ja vietin muutoinkin mahtavaa nuoren miehen elämää. Muutaman vuoden jälkeen siirryin Pohjanmaalle Seinäjoen Sorsanpesään työn perässä. Tämän jälkeen käväisin Ruotsissa Tukholmassa Hotelli Amarantenissa hakemassa kokemusta. Paikka ei ollut kovin mieluinen ja palasin Suomeen ja Savoon Hankasalmen motelliin.
Rauhaton sielu rauhanturvaajana
Rauhaton sieluni suunnitteli kuitenkin uusia kuvioita elämääni. Eräs ystäväni oli palvellut aikoinaan Etelä-Libanonin rauhanturvaajissa ja ajatus oli heti mieleeni. Voisin tätä kautta auttaa heikommin pärjääviä ja saada jälleen uuden kokemuksen elämässäni. Ensimmäisen yhden vuoden komennukseni aikana ylenin vääpeliksi ja vastasin esikunnan ruoan valmistuksesta ja ruokahuollosta Jabal Marunin mäellä, myös Pullamäeksi kutsutulla mäellä. Vuoden jälkeen palasin Suomeen 4kk ajaksi, ja tein uuden sopimuksen YK-joukkoihin ja palasin samaan paikkaan takaisin.
Toisen komennusvuoteni YK:n Unifilin Finn Klubin vastaavana Israelissa Natanyassa. Aikani Natanyassa oli myös ns. todellisten seikkailujen aikakausi, sillä Gulfin sota syttyi tuolloin palveluksessa ollessani. Scud-ohjuksia kerkesi tulla aika monta Israeliin, kunnes Jabal Marunin esikunta komensi minut taas takaisin omaan yksikkööni.
Avioliitto ja vuodet Israelissa päättyivät synkissä tunnelmissa
Palvelun jälkeen jäin tulevan vaimoni luo Israeliin, menimme siviiliavioliittoon Kyproksella (1990) ja aloitin elämäni Israelissa. Tämä aikakausi oli yksi elämäni ehkä antoisimmista, mutta samalla myös yksi elämäni raastavimmista ajoista. Ammattini puolesta tämä aika antoi kuitenkin minulle todella paljon ja se suuntasikin minut omaan tyylisuuntaani ruoanvalmistuksissa. Hyödynnän oppejani edelleenkin sekä nykyisessä työssäni että rakasta vaimoani Armia ja ystäviämme hemmotellessani.
Asuin Israelissa 15 vuotta ja tänä aikana syntyivät lapseni Daniel ja Linoy. Työssäni opin kosher-keittiön salat, eri etniset makusuuntaukset eri ravintoloissa, kongressi- ja lomahotelleissa esim. erilaisia bar/bat-mizva-, hratuna eli hääpaikoissa työskennellen. Samalla työskentelin Suomen Israelin suurlähetystön kanssa erilaisia tilaisuuksia järjestäen.
Israelin aika oli jo päättynyt vuonna 2005 avioeroon ja eron jälkeinen aika oli minulle todella synkkää aikaa. Monivuotiset ongelmat parisuhteessa, henkilötasolla, uskon tasolla, mentaliteetin tasolla olivat kasaantuneet isoksi möykyksi sisälläni ja ikävä kotimaahan kalvoi mieltäni. Masennuin syvästi ja voin todella huonosti sekä fyysisesti että henkisesti ja päätin jättää kaiken taakseni. Tajusin, että ellen nyt pääse pois, siitä ei hyvää seuraisi. Olen paininut monasti menneisyyteni kanssa, mutta olen jo päässyt tasapainoon ja hyväksynyt menneen menneenä. Olen saanut rakennettua lasteni kanssa mahtavan isäsuhteen jälleen ja nautin isänä ja isoisänä olostani, vaikka heitä liian harvoin näenkin. Sanonta, että kun yhden oven sulkee takanaan, niin se avaa toisen eteen, pitää paikkansa.
Ihan hepreaa!
Hauska tapaus sattuikin monien vuosien jälkeen jo Suomeen palattuani. Vantaan kaupunki on Jerusalemin ystäväkaupunki ja he halusivat järjestää juhlan israelilaisille vierailleen Helsingin Seurahuoneella, jossa tuolloin työskentelin. Hotellimme ravintolapäällikkö toivotti vieraat tervetulleiksi tilaisuuden aluksi ja esitteli ruoat suomen kielellä ja englannilla. Tämän jälkeen tulikin minun vuoroni ja esittelin saman hepreaksi, ja ilmeet olivat kyllä näkemisen arvoiset! Tapasin samassa tilaisuudessa entisen Suomen suurlähettilään, jonka juhlia olin myös ollut järjestämässä hänen residenssissään Herzeliassa. Mahtava tapaaminen vanhoja aikoja muistellen.
Uusia ovia avautuu elämässä
Eron jälkeen palasin Suomeen ja minulla olikin jo uusi työpaikka Lapissa. Tulin matkalaukku kädessäni Helsinkiin junaliput jo kädessäni, mutta päätin vielä kävellä Kaivokadun kautta asemalle ja huomasin hotelli Seurahuoneen ravintoloineen ja kristallikruunuineen siinä matkalla. Oliko kohtalo vai mikä, että päätin poiketa ovesta sisään töitä kysymään. Keittiöpäällikkö tarjosikin minulle heti koevuoroa ja seuraavana päivänä hän jo tarjosikin minulle työtä ja esitteli minut samalla silloiselle hotellinjohtajalle eli tulevalle uudelle vaimolleni Armille. Meidät siviilivihittiin 16.4.2016 Vantaan maistraatissa ja vuoden päästä siitä liittomme vielä siunattiin Puotilan kappelissa läheisiemme seurassa. Tunsin vihdoinkin löytäneeni rauhan ja oikean ihmisen rinnalleni.
Työt jatkuivat, mutta kovan työtaakan alla sydämeni rupesi reistaamaan ja jouduinkin turvautumaan katetriablaatiohin kolme eri kertaa seuraavien kolmen vuoden aikana.
Elämän downshiftaus vie Savon maaseudulle Nuapuriin
Voimani taas takaisin saatuani pohdimme vaimoni kanssa, että olisikohan minun jo aika ns. downgradata, olinhan jo tehnyt yli 40v näitä hommia. Korona-aika iski samalla alaamme rajusti ja päätimme lähteä viettämään lomautusaikaamme 2011 hankkimallemme mökille Suonenjoelle Iisvedelle kalavesien ääreen. Yli vuoden koronapaon aikana päätimme yhdessä pitkien pohdintojen jälkeen, että minä sanoisin itseni irti vanhasta työpaikastani Vantaalla ja etsisin kevyempää työtä tilalle täällä mökkiseudullamme. Sainkin vakituisen paikan Rautalammilta ravintola Nuapurista, jossa olen kokkina edelleen ja odottelen eläkepäivieni alkamista ja vaimoni Armin saapumista yhteiseen kotiimme järven rannalle.
Iisveden maisemissa Jarmo kalastelee ja marjastaa mielellään
Sukulaisuus on yhteenkuuluvuutta ja kokemusten sekä muistojen jakamista
Minulle sukulaisuus merkitsee yhtä elämän tärkeimmistä asioista, yhteenkuuluvuutta, olla osa suurempaa perhettä, jakaa omia tuntoja ja kokemuksia matkan varrelta.
Lämpimimmät muistot menevät lapsuuteen, äidin puolen vanhempien luokse. Mummu ja pappa olivat minulle kuin rakastavat vanhemmat. Muistan mummun leipomat lämpimät rieskat ja voin, papan tervaaman veneen tuoksun sekä aamuiset herätykset ongelle papan kanssa. Ja kuinka onnellinen olinkaan juostessani pellon piennarta heidän kotiansa kohti Mallusjoella.
Elämän tärkeät asiat
Sairastelu ennen ja korona aikana pysäytti minut ajattelemaan, mikä on elämässä tärkeintä. Mennyt on mennyttä, tämä hetki on minulle nyt tärkeintä eli terveys, tasapaino ja onnellinen parisuhde sekä yhteys lapsiini ja lastenlapsiini sekä sisareeni ja hänen lapsiinsa että lähisukuuni ja ystäviini. Toivon, että saan viettää rauhallista ja onnellista sekä tasapainoista elämää minulle rakkaiden ihmisten parissa.
