Suvuilla on tuhansia tarinoita. Niitä on suullisena perintötietona, asiakirjoina, päiväkirjoina, kirjeinä ja kirjoina.
Yhtä lailla tarinoita voi olla vanhoissa valokuva-albumeissa kuin myös nykyajan videotallenteina vaikka Youtubessa tai Instagramissa. Se voi olla myös runo, laulu, musiikkiesitys tai taulu.
Teppa Gummeruksen kirja Pistyanin reissu
Teppa (Alarik) Gummerus (1879-1933) teki vaimonsa Siirin kanssa kesällä 1927 kylpylämatkan Pistyanin pikkukaupunkiin Tshekkoslovakiassa. Aikansa kuluksi Teppa kirjasi päivittäin retken tapahtumia, joista koostui kokonainen humoristinen ja lämminhenkinen kirja, jonka Matti Jantunen on ystävällisesti lähettänyt yhdistyksellemme jaettavaksi kotisivuillemme.

Kansainvälisen keittiömestarin tarina
Tässä tarinassa kerrotaan miten periksiantamattomuudella Yyterin kokista päädyttiin Seurahuoneen keittiöpäälliköksi. Itseään ”rauhattomaksi sieluksi” luonnehtinut Jarmo Pihkala kertoo kiintoisan tarinansa.

Amerikan Gummerusten tarinoita – Glen Gummerus
Suvullamme on aivan oma Amerikan Gummerusten haara, josta löytyy enemmänkin tietoa sukukirjoistamme. Tässä kerrotaan Michiganissa asuvan Glen Gummeruksen ja läheistensä tarina.
Lue Glen Gummeruksen haastattelu

Piispa Gummeruksen kesähuvilan tarinoita
Tyrvännössä sijaitseva piispa Jaakko Gummeruksen entinen kesähuvila on kuulunut Hannele Lindellin perheelle vuodesta 1972. Hannele Lindell kertoi huvilan esineistöstä ja tarinoista 19.9. pidetyssä virtuaalisessa sukutapaamisessa Sukusäpinöissä.
Monitoimimiehen tarina
Risto Sarsa kertoo tarinoita suvustaan, mutta erityisesti oman vaiheikkaan ja kasvutarinansa. Hän on ollut elämässään monessa mukana niin koulutuksensa ja ammattiensa (teologia, kielet, talous, IT, HR, diakonia, terapia) kuin asuinpaikkojensa osalta. Ryhtyipä hän 61-vuotiaana vielä yrittäjäksikin.

Aktivistin ja diplomaatin tarina
Herman Gummerus oli Suomen itsenäistymisen eteen uurastanut aktivisti, jääkäriliikkeen Tukholman ulkomaanvaltuuskunnan jäsen ja itsenäisen Suomen ensimmäisiä diplomaatteja. Hän oli myös yhteiskunnalliselta näkemykseltään liberaali mies, joka kannatti työväestön aseman parantamista ja kansanvaltaa. Herman Gummeruksen tarinasta voit lukea yhdistyksemme kustantamasta kirjasta, jonka tässä tallenteessa Taina Uusitalo esittelee.
Päihteistä toipuneen tarina
Avominne Oy:n hallituksen puheenjohtaja Mika Arramies kertoo suhteestaan sukuunsa, tarinoita sukulaisistaan ja oman tarinansa päihteistä toipuneena miehenä ja urastaan menestyvänä yrittäjänä ja yrityksensä toimintafilosofiasta.
Rekolan muisteluita
Elina Jantunen os. Pihkala, 85 v. (s. 14.4. 1918 Jyväskylässä) kirjoitti nämä muistelmat 25.8.2003 ja ne äivät hänen viimeiseksi kirjoituksekseen ennen hänen kuolemaansa 4.9.2003. Tekstin on alkuperäisestä lyhentänyt sukujulkaisua varten hänen vanhin poikansa Matti Jantunen. Tutustu Rekolan ja Jokipolven tilan värikkäseen elämään vuosina 1925-1939.

Sukupolvenvaihdos S/S Satulla
Suvun monen jäsenen tuntemalla höyrylaiva S/S Satulla seilaa uusi sukupolvi. Edellinen omistaja Jaakko Gummerus myi perinteikkään paatin serkkunsa Risto Pihkalan pojantyttärelle Eija Pihkalalle ja tämän miehelle Jarkko Rädylle jo vuonna 2013. Vuodet ovat menneet mukavasti höyrylaivailun saloja opiskellen, kesät seilaten ja talvet laivaa korjaten ja puunaten koko lähisuvun voimin. Kesällä 2019 Satua kohtasi harvinainen kunnia.

